Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024 klo 17:30 - 18:02 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
1   Ylimääräisten asioiden käsittelemisestä päättäminen
2   Viranhaltijapäätösten seuraaminen
3 Valtionosuuksien tarkistuspäätökset vuodelle 2023
4 Opetus- ja kulttuuriministeriön vahvistamat esi- ja perusopetuksen, iltapäivätoiminnan, lukiokoulutuksen sekä liikunta- ja nuorisotyön yksikköhinnat vuonna 2023
5 Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 2024
6 Liikuntapalveluiden toimintakertomus 2023
7 Etsivän nuorisotyön toimintakertomus ja tilasto vuodelta 2023
8 Nuorisotyöpaja Vian toimintakertomus ja tilasto vuodelta 2023
9 Nuorisotalotoiminnan toimintakertomus, nuorisotalo Hyllis ja Lappohjan nuorisotalo 2023
10 Nuorisotyöpaja Vian toiminta- ja kehittämissuunnitelma vuodelle 2024
11 Nuorisotalotoiminnan toimintasuunnitelma 2024
12   Hangon koulukuljetusten kilpailuttaminen - optiovuoden käyttäminen
13 Liikuntapalveluiden leasingauton sopimuksen uusiminen
14   Peruskoulujen ja lukioiden määrärahat 2024
15 Liikuntapalveluiden organisaatiomuutos

Osallistuja Tehtävä
Bilenberg Mathias puheenjohtaja
Reitamaa Marko varapuheenjohtaja
Finnberg Dennis jäsen
Heina Janina jäsen
Kollin Susanne jäsen
Liettyä Katja jäsen
Lindfors Edvard jäsen
Särs Tony jäsen
Varpalahti Hanna jäsen
Gustafsson Karl-Erik esittelijä
Mannström Birgitta valmistelija
Taru Alho valmistelija
Hietaharju Neela nuorisoraadin edustaja
Nordström Heidi sihteeri