Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 4



 

Eteläkärjen ympäristöterveyden valvontasuunnitelma vuodelle 2024, eläinlääkinnän osio

 

 

81/13.139/2018

 

ETYT 05.11.2020 § 33

 Liite: Ehdotus suunnitelmaksi eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan ja eläinlääkäripalveluiden järjestämisestä vuonna 2021

 

Eteläkärjen ympäristöterveyden valvontasuunnitelma, sen eläinlääkinnän osio, on päivitetty kansallinen ohjelma huomioiden. Kansallisen tason viivästymisien myötä suunnitelma koskee vain vuotta 2021. Uutta kansallista ohjelmaa odotetaan vuodelle 2022.

 

Suunnitelmaehdotus oli nähtävillä 19.10-4.11.2020. Vastineita ei ole saatu

 

Ehdotus (Kuula) Eteläkärjen ympäristölautakunta hyväksyy valvontasuunnitelman ja lähettää sen Etelä-suomen aluehallintovirastolle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätiedot Terveysvalvonnan johtaja Katianna Kuula, 040 1359 222

 

ETYT 04.11.2021 § 47

 

Liite: suunnitelma eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan ja eläinlääkäripalveluiden järjestämisestä vuonna 2021

 

Eläinlääkintähuollon odotettu lainsäädäntöuudistus ei ole edennyt odotetulla tavalla. Muutostyötä valmistellaan kuitenkin jatkuvasti. Tätä silmällä pitäen ehdotetaan, että valvontasuunnitelman eläinlääkinnän osion voimassaoloa pidennetään vuodella koskemaan myös vuotta 2022.

 

Ehdotus on ollut nähtävillä 21.10-.4.11.2021.Vastineita ei ole saatu.

 

Ehdotus (Kuula) Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunta hyväksyy valvontasuunnitelman ja lähettää sen Etelä-Suomen Aluehallintovirastolle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Terveysvalvonnan johtaja Katianna Kuula, 040- 13 59 222

 

ETYT 03.11.2022 § 35 

Eläinlääkintähuollon odotettu lainsäädäntöuudistus ei ole edennyt odotetulla tavalla. Muutostyötä valmistellaan kuitenkin jatkuvasti. Tätä silmällä pitäen ehdotetaan, että valvontasuunnitelman eläinlääkinnän osion voimassaoloa edelleen pidennetään vuodella koskemaan myös vuotta 2023.

 

Uutta suunnitelmaan lähdetään työstämään heti kun tietopohja uudesta lainsäädännöstä on riittävä.

 

Ehdotus on nähtävillä 19.10-2.11.2022.

 

Ehdotus (Kuula) Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunta hyväksyy valvontasuunnitelman ja

lähettää sen Etelä-Suomen Aluehallintovirastolle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätiedot Terveysvalvonnan johtaja Katianna Kuula, 040 1359 222

 

 

ETYT 21.03.2024 § 4  

598/02.02.02/2023  

 

Liite: Ehdotus Eteläkärjen ympäristöterveyden valvontasuunnitelmaksi vuodelle 2024, eläinlääkinnän osio

 

Eläinlääkinnän osio valvontasuunnitelmasta on päivitetty vuodelle 2024. Se huomioi muutokset lainsäädännössä ja muodostaa kehyksen yksikön työlle. Kokonaan uusi suunnitelma tehdään vuodesta 2025 eteenpäin, kun uusin ohjelmakausi alkaa.

 

Ehdotus on asetettu nähtäville 7.3.-21.3.2024 väliseksi ajaksi. Kokouksessa todettiin, että asiassa ei ole annettu vastineita.

 

Ehdotus (Kuula) Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunta hyväksyy ehdotuksen Eteläkärjen ympäristöterveyden valvontasuunnitelmaksi vuodelle 2024, eläinlääkinnän osion ja lähettää sen tiedoksi Etelä-Suomen aluehallintovirastolle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätiedot Terveysvalvonnan johtaja Katianna Kuula, 040 1359 222