Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 5



 

Eläinlääkinnän kilpailuttaminen vuodesta 2025 alkaen

 

ETYT 21.03.2024 § 5  

420/11.06.00/2023  

 

Kunnan tulee alueellaan järjestää alueellaan yleisen edun kannalta välttämättömät eläinlääkäripalvelut (eläinlääkintähuoltolaki 285/2023 3 luku 8) §. Palveluiden laajuus käy ilmi eläinlääkintähuoltolain 9 §. Eteläkärjen ympäristöterveyden toiminta-alueella kunnalliset palvelut on järjestetty vuodesta 2017 siten, että ne täydentävät yksityisiä palveluja ja varmistavat välttämättömät palvelut. Nykyinen sopimus päättyy viimeisen optiovuoden jälkeen 31.12.2024.

 

Ei ole syytä poiketa nykyisten palvelujen laajuudesta, koska alueella on tarpeeksi eläinlääkäripalveluja pieneläimille päiväsaikaan. Toimintaa seurattaessa on todettu, että yhteistyökunnat toivovat nykyisen palvelutuotantotavan jatkuvan. Ehdotus tarjouspyynnöksi ja sopimukseksi liitteenä. Ehdotus vastaa pitkälti aiempia sopimukisa, mutta huomioi uuden eläinlääkintähuoltolain 8-9 §, joka rajoittaa tarjottavia palveluja. Kuten aiemminkin on ajateltu, että ostettavat palvelut käsittävät päivystyksen vuorokauden ympäri tuotantoeläimille ja virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen muille eläimille, huomioiden eläinlääkintähuoltolain 9 §. Toiminnalle on asetettu laadullisia vaatimuksia lähinnä koskien vastausaikaa, henkilökunnan määrää, kielitaitoa, toimintaa alueella sekä kunnallisen eläinlääkäritaksan soveltamista. Myös raportoinnille ja yrityksen velvollisuuksien hoidolle sekä neuvotteluille valmiuteen osallistumisesta on asetettu vaatimuksia, kuten aiemminkin.

 

Ehdotus (Kuula) Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunta hyväksyy ehdotuksen tarjouspyynnöksi ja sopimukseksi sekä pyytää hankintapäällikköä toteuttamaan kilpailutuksen siten, että päätös asiassa voidaan tehdä toukokuun 2024 aikana.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin

 

Lisätiedot Terveysvalvonnan johtaja Katianna Kuula, 040 1359 222